Kevät ja piha, mikäpä sen mukavampaa! Uuden asujaimiston ensimmäinen kesä hiipii askel askeleelta lähemmäs, mikä on saanut aikaan jonkinasteisen pihavillityksen. Jos pieni kerrostaloparvekekin sai peukalon hienoisesti vihertämään, voi vain kuvitella sitä mullan kupsutuksen määrää, johon ihkaoikeat, ikiomat pihaneliöt ovat tämän wannabe-puutarhurin ajaneet.
Kukkaloistoksi ei parhaalla tahdollaankaan voi kehua sitä tilaa, johon edellinen asukas oli nuo pihaneliöt jättänyt, joten olemassaolevia istutuksia ja viherrakenteita ei pahemmin tarvitse varjella. Luhistumaisillaan oleva aidanpätkä ja vuohenputkea, sitäpä tuo suunnilleen oli. Kun tiluksia ei hehtaarikaupalla ole, päätettiin jättää perinteiset nurmikot kokonaan kylvämättä ja kaivella sen sijaan koko piha istutusalueeksi, jonka lävitse sitten kulkisi pieni liuskekivipolku.
Priorisoitiin kivipolku ensimmäiseksi työkohteeksi, sitä pitkin olisi sitten mukavaa tepastella aidanrisan ja rikkakasvillisuuden kimppun. Piharakentamisen hienouksista mulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mutta pienen internet-tutkiskelun ja Kivitorin mukavan asiakaspalvelun kanssa postittelun jälkeen päädyttiin tilaamaan viitisen neliömetriä Oriveden mustaa liuskekiveä ja puolisen tonnia kivituhkaa. Ja tärkeimpänä värvättiin tietty orj–vapaaehtoisiksi talkoolaisiksi armaat sukulaiseni. Lasagne- ja kahvipalkalla.
Ja kyllähän talkooväki työnsä osasi. Kaivettiin kymmenisen senttiä syvä ura polulle, täytettiin kivituhkalla ja käytettiin parhaat palapelinkasaustaitomme kivien asetteluun. Lopuksi saumattiin koko komeus kivituhkalla ja jäätiin odottamaan, kuinka pahasti tuo valtatie elää ensimmäisissä sateissa. Ja arvatkaapa mitä? Joka askelma pysyy kiltisti juuri siinä, missä pitääkin. Kivituhkaa sekä muutama laatta jäi vielä etupihan puolellekin aseteltavaksi. Talven toivottavasti viimeiset lumetkin tupsahtivat heti seuraavana päivänä uutta ihmettä koristamaan.
Aidanrisa sai kyytiä seuraavaksi. Askartelin lyömättömillä nikkarintaidoillani purkulaudoista kasvilavat terassille, kivitoimituksen mukana oli kätevästi tullut jopa pari kuormalavaa noiden alustoiksi. Suodatinkankaan, ruuvit ja mullat joutui sentään ihan ostamaankin.
Uusi aita nousee hiljalleen ja vaikuttaa ainakin toistaiseksi edeltäjäänsä ryhdikkäämmältä. Jännityksellä odotamme ja esittelemme ehkäpä lopputuotoksen sitten, kun sen aika koittaa. Mutta nyt itse kasvillisuuden kimppuun!
Työnjohto pitää mua tiukasti silmällä ja suhtautuu näkemäänsä epäillen.
Springtime and gardening, just about the best combination there is! The first summer here in our new lodgings is sneaking closer and closer, and my hibernating green thumbs have awoken. And you can only imagine how bad it is this time, since we’ve updated our estate from a humble balcony to an actual garden.
The previous owner wasn’t really a passionate gardener, and the few square meters that make up our garden are basically an epic wasteland of weeds, framed by a run-down fence. This suits me just fine, since I now have free hands to do whatever I please with it. With no vast expanses of land, we decided against the traditional lawn, and to just fill the garden with perennials instead. And then maybe a small slate stone path.
Step one was the path. It’s much nicer to tear down fences and rip off weeds when standing on smooth, chic stone. What do I know about landscaping? Nada. I’ve never let that stop me before. After some reading on the subject and an e-mail to the nice customer service at Kivitori, I ordered 5 square meters of black Orivesi slate and half a ton of paver base. The final, and most important task was to recruit my dear relatives as slave labou–um–volunteer workers. Paid with coffee and lasagne.
My labourers did know what they were doing. First we removed about ten centimeters of soil and spread the paver base. Laying the slates was like a heavy-duty jigsaw puzzle, but they all found their place in the end. After that the gaps were filled with some more paver base, and then we just waited to see how badly the whole thing would sink with the first drizzle. The path turned out to be solid as a rock, no shifting or shaking what so ever. Who would have guessed?
As the finishing touch we got the last whiff of snow the next day, covering the new path.
Next on the agenda was that sad excuse of a fence. My partner in crime tore it down and I put my unparalleled carpentry skills to good use, turning the remnants into two rustique planter boxes for the patio. We even had two leftover pallets that came with the path stones, so those were recycled into a fine base for the boxes. I did have to dig into my wallet for the mulch, filter fabric and screws, but all in all I’d call this one a budget-friendly project.
The new fence is slowly coming together, and so far seems to be standing more upright than its predecessor. We’ll see how it turns out, but for me it’s high time to get all the lovely green things planted and growing!
Supervising Gardening Director Pug is eyeing me suspiciously.
saara sihvonen 