Kansallispuisto lähes kotinurkilla on aika mukava. Tavallisesti kahden pyörän varassa tasapainottelevassa taloudessamme on pari viikkoa laina-auto, jonka kunniaksi kaivettiin retkeilyvarusteet esiin ja suunnattiin Ruovedelle, Helvetinjärvelle.

Eipä tuo pyöräilyretkenäkään hullumpi olisi ollut, ja kesän alussa suunnitelmanpoikasena olikin polkaista uudenuutukainen Näsijärvireitti Virroille Helvetinjärven kautta ja palailla tyylikkäästi laivakyydillä takaisin kotiin. Noh, toteuttamatta jäi tällä kertaa tuo, mutta eipä valittamista tässä korvikkeessakaan ollut.

Yöpaikkana oli Haukanhieta, jolla on muiden mukavuuksien lisäksi varsin edustuskelpoinen hiekkaranta. Siitäkö lie johtuu se, että aina kun tuolla olen uikkarit taisteluvalmiudessa yöpynyt, on säätila ollut hyinen… Nytkin järven yli vyöryivät harmaat pilvenlohmot ja kauniisti sanottuna raikas tuuli, mikä ei tosin telttanaapureiksi sattuneen partiolaisryhmän uimapuuhia näyttänyt haittaavan. Ja pilkahtelihan seuraavana päivänä jo aurinkokin.

Mopsi ei ole telttailun ystävä

Nerokkain alumiininpala ikinä

Huone järvinäköalalla

Sopivan kypsä vaahtokarkki

Järvi jo häämöttää

Partiolaisten lisäksi telttakuntia oli vieri vieressä pitkin rantaa. Kuviteltiin harmaiden säiden enteilevän jonkinlaista erämaan rauhaa, mutta vielä mitä. Haukanhiedalla oli melkein ruuhka. Nuotion ympärille mahduttiin onneksi sopuisasti kaikki, jopa mopsi ja erään retkeilyseurueen eräkissa. Eipä ole moista ennen tullut polulla vastaan. Hyvin näytti viihtyvän.

Mopsi sen sijaan ei eräelämästä välitä. Piipittäviä pikkulintuja. Neulasia takapuolessa. Makkaraa tikunnokassa, ulottumattomissa. Yön se vietti tunkien makuupussiin edes pienen mukavuuden toivossa.

Pieni, kuutisen kilometriä pitkä patikkamatka Helvetinkolulle ei miellyttänyt nelijalkaista ystäväämme ollenkaan, vaan se vaati saada autokyydityksen lähimmälle villisikatilalle. Onneksi sellainen löytyi aivan Helvetinkolun kioskin nurkalta, joten telttailijatoverini kuljetti urbaanin lemmikin katselemaan porsaita. Itse seurailin polkuja ja pitkospuita kolulle, jossa vastaan käveli paitsi mopsi saattajineen, sattumalta myös vanhoja koulukavereita kymmenen vuoden takaa. Hassua, mitä kaikkea sitä metsästä löytääkin.

Jotkin urheilijanuorukaiset hakivat jännitystä elämäänsä loikkimalla kolua alas rotkoon. Itse jätin sellaiset urheilusuoritukset väliin ja suuntasin sen sijaan kioskille syömään.

Pitkospuita pitkin vaan

Jokin pieni sievä kämmekkäkin tuli vastaan

Helvetinkolun päivätupa

Ihan hyvä oikopolkuhan se kolukin on

It’s nice to have a national park almost on one’s doorstep. Our household usually gets by on two wheels, but this time we borrowed a four-wheeled vehicle. Which meant digging out the camping equipment from the storage and heading out to Helvetinjärvi, in Ruovesi.

It would’ve been a nice destination for a bike ride as well, and at the beginning of summer we were hatching a plan of testing the brand-new Näsijärvi lake trail to Virrat via Helvetinjärvi, and then returning back home in style, by a boat. Well, maybe next year. Plan B worked out just fine as well.

We set camp at Haukanhieta, which – among other excellent qualities – has a very nice sandy beach. Too bad that it quite possibly is cursed, since every time I’ve been there, all beach ready, the weather’s been freezing cold. This time there were thick, gray clouds and refreshing winds, blowing probably from the Arctic Sea. That didn’t seem to stop our next-door-neighbours, a group of scouts, who did enjoy the beach all the same. And there was some sunshine the next day.

The scouts and us weren’t the only campers at Haukanhieta. There was a whole village of tents, side by side. Since the weather has been quite awful, I had imagined a quiet night in the woods. Instead it was a rush hour at Helvetinjärvi. And still we did all manage to fit peacefully around the campfire, even the pug and a camping cat from another tent. I’ve never seen an outdoorsy cat like that before, but it did look quite happy.

The pug on the other hand is not a great admirer of the outdoors. Annoying, chirping birds. Pine needles. Sausages slowly cooking on campfires, totally out of reach. It spent the whole night rolling around in my sleeping bag, trying to find even a tolerably comfortable spot.

When we suggested a small, 6-kilometer hike to Helvetinkolu gorge it found the idea completely preposterous. Instead it demanded a car ride to the nearest wild boar farm. Luckily there was one just next to the gorge, so my camping companion drove our urban pet there, and I hiked along the paths and duckboards, enjoying the woods. We met up again by the gorge, where I also bumped into some old school friends, people that I hadn’t seen in ten years. You can find all kinds of things in the forest.

Some young athletes seeked excitement in their life by jumping down the gorge. I decided to pass on that fun and opted for a meal at the nearby kiosk instead.