Koskapa korkeakulttuurin nälkä ja ihan tavallinen nälkä oli onnistuneesti tyydytetty, olikin seuraavana kesäohjelmana luvassa jotain aivan muuta. Hakametsän hallissa pelattiin rullakiekon MM-kisat, ja pitihän sitä kokeilumielessä ja keskikesän hengessä suunnistaa jäähalliin edes FIN-CAN-finaali katsomaan.

Muistaakseni oon joskus aikaisemminkin viettänyt heinäkuisen illan samassa paikassa, silloin lajina tosin oli ringette. Ihan viihdyttävää katsottavaa sekin, vaikka repikin muutamia vanhoja koululiikunta-arpia auki. Vieläkään ei ole auennut mulle se, millä logiikalla niipin naapin pystyssä pysyvät luisteluihmeet laitetaan pelaamaan jääpelien hölmöimmillä varusteilla.

Mutta talvilajien hengessä takaisin ladulle: Muutama muukin oli löytänyt tiensä Hakametsään, ja saatiin katsella tuota hupia melkein 7000 muunkin silmäparin kanssa. Ja tunnelmahan oli varsin riehakas, vaikkei lopussa suihkulähteessä kylpemiseen aihetta ollutkaan.

Tämän kesäelämyksen plussat:

• Kesäisessä jäähallissa istumisen absurdius
• Hilpeä katsomoväki
• Ainakin itseäni huvittanut tunniste #Pyjamaleijonat. Näyttiväthän ne kiiltävän satiinishenkiset peliasut kieltämättä vähän siltä.

Ja miinukset:

• Ei lihiksiä nakkikojussa! Miksi tulla jäähallille katsomaan yhtään mitään, jos ei saa lihiksiä?

Oli se höyrymakkarakin ihan hyvää.

Since I had successfully satisfied both the hunger for fine arts and the actual hunger, it was time to entertain oneself with something completely different. The World Championships of inline hockey were played at Hakametsä, Tampere ice hockey rink, and of course we had to go and see what it’s about. In the spirit of exploration and all things summery.

I remember spending a July evening in a hockey arena once before, but that the game of choice was ringette. That was quite entertaining to watch as well, though it did tear open some old wounds from the sports classes at school, where we had to try and survive with those sticks and rings. I still have no valid theory about why the most random skating sport equipment was the first choice for us wobbly kids on skates…

But in keeping with the sports terminology, let’s get back on track: We went to see the FIN-CAN final, along with what seemed like half of the population of Tampere and was something close to 7000 in actual numbers. The atmosphere was quite cheerful, even though in the end Canada did win and we didn’t get to swim in the central square fountain like proper world champions. Such a pity.

To sum up the pluses of this summertime fun:

• The absurdity of sitting in an ice hocke arena in the middle of July
• The cheery crowd
• The hashtag that at least I found funny, #Pyjamaleijonat, or pyjama lions, referring to the Finnish team. The jerseys with their shiny sateen-like appearance did look a fair bit like pyjamas, too.

And the minuses:

• No lihis in the hot dog stands! How am I supposed to watch any sports without that?

OK, the sausages were fine as well.